TUOMO Critics

Jupiter-levymerkki kunnostautuu julkaisemalla jälleen loistavan levyn. Nyt on vuorossa Tuomo Prättälän soolotuotos My Thing.
Vuoden 2006 viimeisessä Rumba-lehdessä muusikko Tuomo Prättälä (s.1979) valittiin vuoden Duracell-pupuksi. Syynä tähän oli paitsi vakuuttava bändilista (Quintessence, Q-Continuum, Ilmiliekki Quartet, Huba, Emma Salokoski Ensemble, MP4) myös Prättälän monitaitoisuus: mies häärää koskettimissa, pianossa, laulaa, tuottaa ja tekee biisejä. Eri kokoonpanojen välillä sinkoilemisen lomassa puuhakas muusikko on ehtinyt tehdä myös ensimmäisen soololevynsä.

Itse luulin Quintessencessa ja Q-Continuumissa kuuluvan hyvinkin paljon Tuomoa. Siinä mielessä tuntui yllättävältä, että on syntynyt tarve tehdä ”vielä omempi” levy ja nimetä se vielä huomiotaherättävästi omaksi jutukseen, My Thing. Etenkin kun levyn kansiteksteistä voi huomata, että albumilla musisoi kuitenkin Q-Continuum-yhtye.

Kuunteleminen paljastaa syyn soolon tekemiseen: My Thing on aika erilainen kuin muut projektit, joissa Prättälä on mukana. Tämä albumi on motown-henkistä soulia – kun taas esimerkiksi Q-Continuum on ison köörin soittamaa, tanssittavaa bilemusaa rap-osuuksineen päivineen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että My Thing pyrkisi suureen, kuulijat karkottavaan taiteellisuuteen. Päinvastoin: levy on äärimmäisen helposti lähestyttävä ja heti avausraita, My Wish, on aseistariisuva. Ja kyllä My Thinginkin tahdissa voi tanssia. Esimerkiksi Don’t Take It Too Hard saa kuulijan hytkymään ja myös monet funk-rytmejä sisältävät kappaleet kutsuvat irrottelemaan ihan kotosallakin.

Prättälä vastaa itse laulun lisäksi sävellyksistä, sanoituksista, piano- ja kosketinosuuksista sekä sovituksista sekä bändille että puhaltimille ja jousille. Todellinen soololevy siis.

My Thingissä Prättälä kunnostautuu ensisijaisesti tulkitsijana. Vaikuttavana sellaisena. Tuomon laulu on aiemminkin ollut miellyttävää kuunneltavaa, mutta yllättää silti tällä levyllä positiivisesti sävykkyydellä ja syvyydellään. Prättälän luonto ei mihin tahansa musiikkityyliin istuisi, mutta tässä hän on kuin kotonaan. Niin kuin omalla levyllä pitääkin.

Tuomon taustalla musisoiva komppiryhmä on tuttu jo monista yhteyksistä ja hyväksi havaittu aiemminkin. Todettakoon se kuitenkin vielä kerran, että soitto on ensiluokkaista. Useammalla kappaleella jouset on vahvasti mukana, mikä on mukava lisä. Lisää täytettä tulee vahvoista taustalauluista.

Albumi on todella vivahteikas. Se kumartaa aika paljon esimerkiksi Stevie Wonderin vanhan tuotannon suuntaan, mutta sehän on vain hyvä asia. Popimpia tuulahduksia mahtuu mukaan, jopa Lenny Kravitz- ja Jackson Five -henkisiä hetkiä. Sanoitukset vaihtelevat laidasta laitaan: ne ovat välillä varsin kauniita ja välillä aika tyhjänpäiväisiä, mutta eivätpä ne tällaisessa musiikissa pääosassa olekaan. Aihepiirinä on kuitenkin varsin kattavasti rakkaus läpi levyn – usein onneton tai saavuttamaton.

Soololevy My Thingin Tuomo Prättälä on julkaissut pelkällä etunimellään. Koska hän on kuitenkin tullut tunnetuksi koko nimellään, jäin miettimään, josko tässä olisi kyse nimen yksinkertaistamisesta ulkomaanmarkkinoita varten. Tällä levyllä ei ainakaan joutuisi häpeämään ulkomailla: levy on sekä sisällöllisesti että ulkonäöllisesti tyylikkäine kansineen enemmän kuin kelpo esitys.

Silja Hakulinen / SKENET
25.1.2007

Asenteella soulista funkiin

Tuomo Prättälä on tullut aikaisemmin tutuksi muun muassa Quintessencestä, Q-Continuumista sekä Emma Salokoski Ensemblestä. Nyt Prättälä on kuitenkin julkaissut levyllisen omaa tuotantoa. My Thing on suvereeni osoitus Prättälän lahjoista niin säveltäjänä, soittajana sekä laulajana. Tuomon soulmainen tykitys on täynnä mitä nerokkaimpia melodioita ja bassokuvioita. Aikaisemmin kosketinsoittajana tunnettu Prättälä osoittaa myös olevansa oivallinen laulaja ja ennen kaikkea hän omaa äänen, joka sopii tämän tyyliseen musiikkiin täydellisesti.

Prättälän lisäksi levyllä esiintyy joukko muista suomalaisista soulprojekteista tuttuja nimiä Verneri Pohjolasta Emma Salokoskeen. Vaikka albumilla on siis lähes samat soittajat kuin monella muullakin suomalaisella saman tyylin lätyllä, on My Thingille onnistuttu luomaan soundi ja tunnelma, jotka ovat aivan omaa luokkaansa. Levyn kappaleet kulkevat soljuvasti hempeästä soulpoljennosta tiukkaan funkiin. Albumin avaava ”My wish” aloittaa kuuntelukokemuksen, johon on helppo tempautua mukaan. Sinänsä kauttaaltaan laadukkaasta materiaalista nousee myös esiin muutama todellinen helmi. ”My thing” on paitsi levyn nimikkokappale, mutta myös levyn ehdotonta eliittiä. Emma Salokosken taustalaulu ja leikittelevä biitti nostavat myös ”So surrealin” albumin helmien joukkoon. Sävellykset ovat melko pitkältä ajalta (vuodesta 2003 vuoteen 2006), mutta silti niistä on onnistuttu kokoamaan ehjä kokonaisuus, jossa tunnelmat vaihtelevat sujuvasti.

Kokonaisuutena Tuomo Prättälän debyyttisoolo My thing on häikäisevä ja musiikillisesti edelläkävijä suomalaisen soulmusiikin saralla. Prättälä onnistuu luomaan soundimaailman, johon on helppoa jäädä koukkuun. Hyvän musiikin lisäksi on mainittava tyylikäs ja yksinkertaisen kaunis kansitaide sekä erityisen siisti vinyyliä muistuttava cd-levy. Tosin jostain käsittämättömästä syystä tästä ei ole kuin cd-painos.