Luottopelurit :
(lista Jonnan
musiikillisista yhteistyökumppaneista)
Heimo Hatakka
(sanoitukset)
Lehtimies vuodesta
1991. Heimo Hatakka on ollut lehtimiesurallaan toimituspäällikkö
seuraavissa lehdissä: Musiikkiuutiset, Rytmi, Visio ja vuodesta 1999
lähtien M&M. Kirjoittamisen sekatyömieheltä on ilmestynyt myös kirjat
Muistan vielä vuonna -56 – Jussi Raittinen muistelee miten rock tuli
Suomeen (Gummerus 2003) ja Jotta musiikki soi – Gramexin 40 vuotta
1967-2007 (Gramex 2007). Tehnyt sanoituksia Jonnan lisäksi myös muille
artisteille kuten Jukka Leppilammelle ja Mirja Mäkelälle.
Jukka Leppilampi
(sävellykset, kitara, laulu)
Päätoiminen muusikko
1970-luvun alusta: Tabula Rasa, omia kokoonpanoja, sooloesiintymisiä ja
-albumeita. Suomi-gospelia, tv- ja elokuvamusiikkia sekä voice poetry
-performansseja. Sävelsi Jonnan ensilevyn Aamukahviasetelman biisit.
Tehnyt Heimo Hatakan kanssa yhteistyössä myös levyn Me (Long Play 2005).
Mirja Mäkelä
(sävellykset)
Mirja Mäkelä on
Sibelius-Akatemian kasvatteja. Hän on hakenut sävellysoppia myös
Yhdysvalloista Vince Mendozalta. Mäkelällä on ollut vuodesta 1992
lähtien Mirja Mäkelä Band, jolta on ilmestynyt levy Secret Playground
(2000). Mäkelä on perustajajäsen myös neljän naislaulajan a cappella
-yhtyeessä JimJamMurMur, jonka esikoislevy Lauluhilloa lapsenmielisille
ilmestyi vuonna 2005. Parhaillaan Mäkelä valmistelee suomenkielistä
levyä kitaristi Teemu Viinikaisen ja basisti Lasse Lindgrenin kanssa.
Katso lisää http://webusers.siba.fi/~mimakela/
Jussi Liski
(sävellykset, sovitukset, tuotanto ja koskettimet)
Sibelius-Akatemian
kautta alalle ponnistanut kosketinsoittaja-biisintekijä-tuottaja Jussi
Liski on suomalaisen popin ja jazzin moniottelija, jonka uralle mahtuu
omien bändien ja soololevytysten lisäksi kaikkea Pekka Pohjola Groupista
iskelmään ja Taneli Mäkelän luottosäestämisestä teatterimusiikkiin.
Ahti Lassila
(sävellykset)
Ahti Lassila on
valmistunut Sibelius-Akatemialta pääsoittimenaan kontrabasso. Ahti
työskenteli pitkän rupeaman Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa ennen
kuin ryhtyi lukemaan mediatutkimusta Turun yliopistossa. Soittaa ja
säveltää opintojensa ohessa.
Laura Sippola
(sävellykset)
Laura Sippola opintie
on edennyt Madetojan musiikkilukiosta Oulun konservatorioon ja
Sibelius-Akatemiaan, josta hän valmistui vuonna 2003. Esikoislevy Sahara
ilmestyi vuonna 2004. Laura Sippola & Tuki on toiminut myös
Laulutupa-lauluntekijäklubin housebändinä. Oman repertuaarin lisäksi
Laura säveltää musiikkia myös muille artisteille. Katso lisää http://www.laurasippola.com
Sami Koskela
(lyömäsoittimet)
Syntynyt 1974.
Sibelius-Akatemian kasvatti ja freelance-muusikko vuodesta 1996:
klassista (Avanti!, RSO, Tapiola Sinfonietta), jazzia (Paroni
Paakkunainen & Saxperiment, UMO), etnoa, leffa- ja teatterimusiikkia
sekä gospelia.
Pekka Lehti
(kontrabasso)
Basisti-säveltäjä
Pekka Lehti nousi suuren yleisön tietoisuuteen J. Karjalainen & Mustat
Lasit -yhtyeen basistina. Sittemmin Pekan bassoa on kuultu muun muassa
Värttinässä, JP´s-triossa ja ZetaBoossa. Pekka Lehden soololevyt Outo
voima (2000) ja Sohjo (2003) ovat olleet arvostelumenestyksiä. Pekka
vetää myös omaa Aito Records -levymerkkiä. Katso lisää http://www.aitorecords.com/
Jani Malmi (kitarat)
Aamukahvi-levyllä
kitaroita soittanut Jani Malmi on jazzkitaristi, -säveltäjä ja
orkesterinjohtaja. Useita levytyksiä omilla kokoonpanoilla, joista
pitkäikäisin on Jani Malmi Trio.
Jouni Harala
(kuvaaja)
Valokuvaaja Jouni
Harala on kuvannut pitkään sekä musiikkia että muotia. Pyörittää omaa
studiotaan, Studio Valo Oy:tä.
Ari Nyman (AD)
Ari Nyman on
suunnitellut Jonnan levyjen graafisen ilmeen. Lisätietoa http://www.nymandesign.com/
Markku Veijonsuo /
Studio Varistoteles
Pasunistina ja UMOn
kapellimestarina tunnettu Markku Veijonsuo on saamassa ansaitsemaansa
huomiota myös äänittäjänä. Oman studionsa lisäksi hän on työskennellyt
vuoden 2007 alusta myös Radion sinfoniaorkesterin äänitetuottajana, joka
vastaa bändin levytyksistä ja sound designista. Veijonsuon
äänitysfilosofian kulmakiviä ovat parhaat mahdolliset mikrofonit ja
etuasteet, joita hän teettää käsityönä. Ensimmäinen suudelma -levy
äänitettiin ja miksattiin Veijonsuon Studio Varistoteleksessä.
Studiopojat
Janne Viksten ja
Jouko Kyhälä omistavat Studiopojat-studion, jossa Jonnan ensilevy
äänitettiin.